Yksilölliset ja tasapuoliset työvuorosuunnitelmat minuuteissa

Vuoroxin hyödyt

Vuorox ottaa huomioon Työterveyslaitoksen liikennevalomallin kriteerit sekä suunnittelussa että toteutuneiden listojen työvuorojen kuormittavuuden arvioinnissa. Tuloksena on työntekijöiden parempi palautuminen ja kohentunut työhyvinvointi ja -tyytyväisyys.

Vuoroxin avulla terveydenhuollon yksikkö pystyy toteuttamaan samanaikaisesti sekä autonomisen työvuorosuunnittelun että automaattisen työvuorosuunnittelun hyödyt.

Autonomisen listasuunnittelun myötä työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihin ja Vuorox korostaa vahvasti tätä mahdollisuutta. Ole läsnä rakkaimpiesi tai harrastustesi parissa silloin kuin sille on tarve. Tutustu lisää autonomiseen työvuorosuunnitteluun terveydenhuollon yksiköissä.

Shiftlify terveydenhuollon työvuorosuunnittelu

Vuoroxoinnin hyödyt työntekijöille

Vuoroxin suunnittelun lähtökohtana on parantaa terveydenhuollossa työskentelevien työntekijöiden työhyvinvointia. Kun työntekijöillä on aito mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihin, kasvaa heidän tyytyväisyys tutkimusten mukaan kokonaisvaltaisesti.

Hyvinvointi työpaikalla auttaa jaksamaan raskaan työn parissa paremmin ja palautuminen työn aiheuttamasta rasituksesta on helpompaa ja nopeampaa. 

Vuoroxin avulla voit lisätä toiveesi työvuoroista listasuunnittelun aikana suoraan omalla matkapuhelimellasi. Valmiit työvuorosuunnitelmat kulkevat lisäksi aina mukanasi ja omien työvuorojen tarkasteleminen on nopeaa ja vaivatonta. 

Työ on yksi erittäin tärkeä osa elämäämme, mutta vielä tärkeämpää on sen rasitusten tasapainottaminen muun elämän kanssa yhteen. Tämän vuoksi yhtenä tärkeimpänä Vuoroxin suunnittelun lähtökohtana onkin ollut: Ole läsnä rakkaimpiesi tai harrastustesi parissa silloin kuin sille on tarve.

Aina mukanasi

Voit lisätä toiveesi tietokoneella, tabletilla tai matkapuhelimella

Ole läsnä

Vuoroxin tavoitteena on, että saamme viettää aikaa rakkaimpiemme tai harrastusten parissa silloin kun sille on tarve

Autonominen suunnittelu

Tekoäly käy kattavasti läpi työntekijöiden toiveet, mikä maksimoi todennäköisyyden toiveiden täyttymiselle

Syväoppiminen

Vuoroxoinnin avulla saat juuri sinun näköisiä työvuoroja. Yksilöllisesti ja tasapuolisesti.

Helppokäyttöinen

Helppokäyttöinen ja erinomainen käytettävyys

Vuoroxoinnin hyödyt terveydenhuolto-organisaatiolle

Vuoroxin suunnittelemien tasapuolisten ja tasalaatuisten työvuorosuunnitelmien myötä kustannukset tyypillisesti laskevat.

Vuoroxin ennennäkemätön kyky käsitellä laajoja kokonaisuuksia mahdollistaa kustannusten optimoinnin työhyvinvoinnista tinkimättä.

Tyytyväiset ja hyvinvoivat työntekijät ovat yksi tärkeimmistä organisaation voimavaroista. Terveydenhuolto-organisaatio, jossa välitetään ja korostetaan työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työssä jaksamiseen, kasvattaa mainettaan kiinnostavana työpaikkana. 

Yksikön maine

Yksikön maine työnantajana paranee

Houkuttelevuus

Toimivat työvuorot lisäävät houkuttelevuutta työntekijöiden parissa

Tyytyväisyys

Työntekijät ovat tyytyväisiä työvuoroihinsa

Kustannusten aleneminen

Manuaalisen työn minimointi pienentää työvuorosuunnittelun kustannuksia

Työhyvinvointi

Vuoroxin avulla saavutetaan sekä työhyvinvoinnin toteutuminen että toteutuneiden työvuorojen kustannusten laskeminen

Kerromme miellellämme lisää Vuorox-työvuorosuunnittelusta. Ota yhteyttä!